22.2.2013

Vauvahuuma, osa VI: Alvari & asusteet

 

Syksyllä tikuttelin vauvanvaatteita urakalla. Niinpä tämän vuoden ensimmäisen vauvan vaatteet ovat odotelleet käyttäjäänsä jo jonkin aikaa. Tämä vauva olikin "eri merkkiä" kuin muut tulokkaat. En ole kovin innostunut vaaleansinisestä, ja pikkulinnut lauloivat, etteivät tuoreet vanhemmatkaan ole, joten valitsin väriksi herkullisen omenanvihreän. Väri on ehkä aidoimmillaan postauksen ylimmässä kuvassa. (Valitettavasti en ole kovin hyvä kuvaaja enkä kuvankäsittelijä, ja lisäksi tuntuu, että tämä Blogger jotenkin vääristää värejä lisää.)

 
Lanka: Drops Merino Extra Fine, 32 g
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Koko: 86 silmukkaa

Poika sai samanlaisen myssyn kuin aiemmatkin vauvat; tämä on siis myssy numero 6 tällä ohjeella tehtynä. (Itse asiassa vuodenvaihteessa tein samalla mallilla vielä kaksi myssyä siskontytöilleni, jotka kasvavat ällistyttävää vauhtia. Harvaa ohjetta olen käyttänyt näin monta kertaa!)

 
Lanka: Drops Merino Extra Fine, 32 g
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Koko: 3-6 kuukautta

Töppösistäkään ei ole mitään uutta sanottavaa. Malli on hyväksi todettu, joten sillä on kiva tehtailla töppösiä :)
 

Lanka: Drops Merino Extra Fine, 125 g
Puikot: 3,5 mm
Muutokset: Laskin silmukkamäärät uusiksi, koska käytin paksumpaa lankaa.
Asettelin kaarrokkeen koristeraidat eri tavalla.
En tehnyt lainkaan raglanlisäyksiä kaarrokkeessa.
Tein nappilistat jälkeenpäin.

Takki sen sijaan oli jälleen uusi kokeilu. Tykkäsin tämän takin koristeraidoista, jotka tehtiin silmukoita nostamalla. Koska ne näyttävät vähän aalloilta, annoin takille nimen Alvari (parempi kuin Seamless Yoked Baby Sweater, eikö vain!).

Halusin käyttää paksumpaa lankaa kuin ohjeessa, joten silmukkamääriä oli muokattava. Näitä vauvan takkeja on nyt tullut tehtailtua enemmänkin, joten muokkaaminen ei tuottanut kauheasti päänvaivaa. Uskoakseni takki on sopiva suurin piirtein kahden kuukauden ikäiselle vauvalle.

Minusta alkuperäisen mallin kaarroke ei ollut kovinkaan nätti: ensin tehtiin koristeraidat ja niiden lomassa lisäyksiä samaan tapaan kuin kaarrokeneuleessa yleensä, mutta sen jälkeen tehtiinkin vielä raglanlisäyksiä. Jäin raglanlisäykset pois ja neuloin koristeraidat harvempaan, niin että alin tulee aivan kaarrokkeen alaosaan.

Täytyy sanoa, että kaikista tekemistäni vauvan takeista tämä on suosikkini. Nyt melkein toivoisin kavereilleni lisää lapsia (vaikka kaksosia tai kolmosia!), että pääsisin tehtailemaan näitä oikein urakalla ;) Uusia vauvoja ei kuitenkaan tietääkseni ole tällä hetkellä tulossa.

(En ole neulonut viikkokausiin silmukkaakaan, joten tähän blogiin on turha ihan hetkeen odottaa neuleaiheisia päivityksiä - tosin toivoisin saavani tänne jossain vaiheessa kuvia vuodenvaihteessa valmistuneesta valkoisesta Alpakkametsästä. Olen päättänyt olla kirjoittelematta tänne kovin henkilökohtaisia asioita, mutta mainittakoon nyt, että elämä on viimeisen vuoden aikana heittänyt eteen ikäviä yllätyksiä enemmän kuin laki sallii eikä voimia tällä hetkellä oikein riitä mihinkään ylimääräiseen. Jospa tässä kevään aikana asiat alkaisivat loksahdella kohdalleen, niin saataisiin taas elämä mallilleen!)

4 kommenttia:

  1. Blogissani on sinulle tunnustus! Käyppä vilasee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia tunnustuksesta, olen todella imarreltu siitä että katsoit blogini tunnustuksen arvoiseksi! Piristi päivää kummasti! Tällä kertaa kuitenkin kieltäydyn kunniasta. Olemme vaikeassa elämäntilanteessa, eikä blogijuttuihin nyt valitettavasti riitä paukkuja :(

      Poista