9.1.2013

Jämälankaongelma

En tykkää ylimääräisestä tavarasta. Siksi minulla ei ole tapana ostaa lankaa varastoon. (Toki esimerkiksi viime syksynä ostin merinoa kerralla useampiin vauvaneuleisiin, mutta suunnittelin etukäteen, mitä neuloisin, ja yritin ostaa vain sen verran kuin arvioin tarvitsevani.) Vuosien varrella kellariin on kuitenkin kertynyt melkoinen laatikollinen jämälankoja, enkä ole tilanteesta kovin iloinen. Tässä taannoin raahasinkin jämälankalaatikkoni asuntoomme, jotta voisin tutkia sen sisällön ja käydä ongelmaan käsiksi.
 
7 veljestä on todennäköisesti helpoin hävitettävä. Sitä paitsi sitä on kertynyt selkeästi eniten. Isompia keriä (joista pari oli itse asiassa ihan korkkaamattomia) oli alkutarkastuksessa noin kahtakymmentä eri sävyä, yhteensä 1088 g. Lisäksi pienempiä nöttösiä oli noin 150 g. Luontevin käyttötarkoitus noille langoille on sukat; mielestäni 7 veljestä on sen verran karkeaa, ettei sitä voi oikein kuvitella käyttävänsä sellaisissa neuleissa, jotka tulevat suoraan iholle. (Voi, mitä tuskaa sen neulominen on, kun on kuukausitolkulla neulonut vain alpakkaa ja ihanan pehmoista merinoa!) Ajattelin neuloa sukkia, joissa on raitoja ja mahdollisesti pieniä kirjoneuleosuuksia, ja ostaa valkoista lankaa rauhoittamaan värien sekamelskaa.

Kun sukkapariin menee noin 100 g lankaa, kertyneistä langoista syntynee 15-20 sukkaparia riippuen siitä, kuinka paljon käytän jämälankaa ja kuinka paljon valkoista. Edessä on siis melkoinen urakka. Olen tilastoja, tavoitteita ja taulukoita rakastava suorittajatyyppi, ja juuri siitä syystä katson parhaaksi olla asettamatta minkäänlaisia tavoitteita tälle projektille. Haluan, että neulominen pysyy hauskana harrastuksena eikä siitä tule itkua ja hampaiden kiristelyä. Jos jämälankasukat alkavat tökkiä, neulon jotain muuta, ja jos neulominen yleensä alkaa tökkiä, pidän taukoa.

4 kommenttia:

  1. Tuossahan on juuri sopivasti lankaa ihanaan jämälankapeittoon! :) Jos virkkaaminen ei innosta, kannattaa kokeilla neulottua peittoa.

    Mua kyllä kans ahistaa jämälangat. Jos jotain lankaa on joku vajaa kerä, ei siitä kehtaa alkaa mitään tekemään, "kun se kuitenkin loppuu kesken"...

    VastaaPoista
  2. Mulla on kyllä käynyt mielessä, että peitto olisi kiva, ehkä isoäidinneliöistä virkattu. Mutta noissa langoissa on värejä niin laidasta laitaan, etten oikein osaa nähdä sellaista peittoa täällä meidän kotona...

    Nuo seiskaveikat on suhteellisen helppo hävittää (kunhan vain jaksaisi neuloa), mutta kaikkein ahdistavimpia ovat sellaiset sekalaiset langat, joista ei todennäköisesti riitä mihinkään valmiiseen työhön ja joita on hankala myöskään yhdistellä muiden lankojen kanssa. Esimerkiksi Drops Alpacaa on tosi monta pikku nöttöstä, enkä kyllä keksi niille yhtään mitään käyttöä. Pari nöttöstä sentään sain kierrätettyä sellaisille neulojille, joilta loppui lanka kesken.

    VastaaPoista
  3. Lankojen kierrätys on siitä mukavaa, että tekee jonkun onnelliseksi kun jotain lankaa löytyykin minulta eikä kaupasta!! Ja mitään kun ei raaski kuitenkaan ihan heittää poiskaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen sellainen hamsteri, etten hävitä mitään mielelläni - jos kuitenkin tulisi joskus käyttöä.

      Tällä kertaa jämälankaongelma sai kuitenkin nopean ratkaisun - jouduimme jokin viikko sitten tilanteeseen, jossa oli yksinkertaisesti pakko hävittää suuri osa omaisuudestamme, ja jämälangatkin menivät siinä mukana. Vähän surku, mutta vaihtoehtoja ei ollut - edes lahjoittaminen ei valitettavasti tullut kyseeseen, vaan langat päätyivät kaatopaikalle :(

      Poista