13.10.2010

Halla


Halla - saumaton ylösalaisinraglan omasta päästä
28.8.-3.10.2010
Lanka: Drops Delight, väri 07, 270 g
Puikot: 2,5 mm

Piti saada syksyinen villapaita, ja tällainen siitä sitten tuli. Halusin välttää saumoja ja niinpä valitsin taktiikaksi ylösalaisinraglanin. Etukappaleiden reunoissa tein tasaisesti lisäyksiä, tosin näin jälkikäteen ajatellen ne olisi kannattanut rytmittää vähän eri tavalla istuvamman tuloksen aikaansaamiseksi. Vyötärölle saakka neuloin tasona, vyötäröllä yhdistin etukappaleet toisiinsa ja jatkoin pyörönä. Vartalo-osassa on vyötärön kohdalla muotoilut. Hihoissa kaventelin tasaisesti. Helmassa ja hihansuissa on päärmeet, ja sekä vartalo-osaan että hihoihin tein valesauman nostamalla yhden silmukan joka toisella kerroksella. Etukappaleiden reunat ja kaula-aukon huolittelin poimimalla reunasta silmukoita ja neulomalla muutaman kerroksen sileää oikeaa, sitten yhden kerroksen nurjaa ja vielä muutaman kerroksen sileää oikeaa, jonka taitoin nurjalle puolelle.

Tykkään, ja tälle tulee varmasti paljon käyttöä. Lämminkin tämä on. Ja värit sopivat syksyyn ja alkutalveen ihanasti.

Drops Delight on mielestäni ihana lanka neuloa. Värit liukuvat kauniisti. Langassa on paksuusvaihteluita, jotka antavat sille käsinkehrätyn vaikutelman. 

Esitellään tässä lopuksi ensimmäinen työ, jonka Drops Delightistä tein:




Vadelmainen - huppari omasta päästä
23.12.2009-21.1.2010
Lanka: Drops Delight, väri 06, 290 g
Puikot: 2,5 mm

Vartalo-osa on neulottu saumattomana. Takissa on istutetut hihat, ja hihoissa on (rumat) saumat. Vyötäröllä on tietysti muotoilut. Tässäkin on helmassa ja hihansuissa päärmeet ja etukappaleiden ja hupun reunassa viimeistely. Ajattelin ensin, että tähän tulisi vetoketjukiinnitys, mutta sitten totesin, että ilmankin pärjää. Välillä tosin käy mielessä, että tuohon voisi kuitenkin lisätä jonkun soljen. 

Olen käyttänyt tätä tosi paljon, koska se on ihanan lämmin ja kätevän mallinen ja siinä on mahtavat värit. Sitä voi yhdistellä uskomattoman monien eri vaatteiden kanssa.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Vadelmainen! Minäkin ostin ihan hiljattain Tapion Kaupasta Delightia, jos sillä kadonneet neulomishalut heräisivät.

    VastaaPoista
  2. Mielettömän upeita töitä, ja mikä kärsivällisyys tikuttaa 2,5 mm puikoilla! Tosin tykkään itsekin tuosta Delightista, joten voisin ehkä uskaltaa kokeilla... :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin ajattelin joskus, etten kyllä ikinä lähde tikuttamaan edes sukkaa 2,5-millisillä, puserosta puhumattakaan. Mutta minkäs teet, kun ohuet langat ovat alkaneet houkuttaa ja käsiala on niin löysä, että on pakko valita ohuet puikot. Noinkin ohuilla puikoilla käsialani on sen verran löysää (ja minä onneksi suhteellisen pikkuinen, vaikka kurvikas olenkin), ettei kerrokselle onneksi tule ihan tuhottomasti silmukoita. Ja pelkkää sileää oikeaa on tietysti helppo tikuttaa vauhdilla.

    Jonkun toisen käsialalla Delightiä varmaan voisi neuloa 3-3,5 mm puikoilla tai paksummillakin, etenkin jos tekee puseroa tai neuletakkia, jolloin neulepinnan ei tarvitse olla niin tiivistä kuin vaikka sukissa.

    VastaaPoista