29.3.2011

Lohi ja hunajaiset uunijuurekset

Innostuin tekemään vähän hienomman ruoan, jonka kanssa juotiin viiniä (Douce Nature Chardonnay, pehmeä maku, sopi meidän mielestämme tämän ruoan kanssa ihan hyvin) ja tarjottiin jälkiruokaakin.



Lohi ja hunajaiset uunijuurekset

Ohje: Lohen tein vanhalla tutulla reseptillä, jonka olen löytänyt joskus jostain lehdestä. Lohen pintaan leikataan viiltoja, joihin painellaan tomaattiviipaleita ja aurajuustoa. Maustetaan suolalla, pippurilla ja timjamilla. Paistetaan uunissa 175-200 asteessa puolisen tuntia.

Uunijuuresten ohje sen sijaan oli uusi tuttavuus. Tein sen verran muutoksia, että jätin pikkusipulit pois ja käytin mausteina suolaa, pippuria ja Provencen maustesekoitusta.

Vaikeusaste: Helppoa kuin heinänteko. Vähän kuorimista ja pilkkomista, mutta mitään erityistä ei tarvitse osata.

Valmistusaika: Valmisteluissa ei kauaa nokka tuhise (jätin juurekset melko isoiksi paloiksi, joten pilkkominen kävi nopeasti). Juurekset ovat uunissa lähes tunnin ja kalakin puolisen tuntia, joten aivan hetkessä ruoka ei valmistu, etenkään jos juurekset ja kala eivät mahdu uuniin yhtä aikaa.

Arvio: Tosi hyvää. Juurekset ovat kiva lisäke, ja ne sopisivat varmaan useammankin eri liha-/kala-/kanaruoan kanssa. Seuraavalla kerralla laitan yrttisekoitusta vähän maltillisemmin. Taidan myöskin laittaa vastaisuudessa vähemmän perunaa ja enemmän porkkanaa.



Jälkiruoaksi tein sitruunapannacottaa. Kaupassa tajusin, ettemme omista sitruspuserrinta, ja koska en viitsinyt ostaa sellaista, päädyin käyttämään aidon sitruunan sijasta Sicilia-sitruunamehua. Laitoin sitä noin 2 tl (tein vain puolikkaan annokseen; kokonaiseen annokseen olisin siis laittanut 4 tl), mikä oli liian vähän. Jälkiruoka ehti olla jääkaapissa vain noin 3 tuntia, mikä oli kyllä riittävä aika hyytymiseen. Maku olisi kuitenkin ehkä ollut parempi, jos pannacotta olisi ollut vähän viileämpää. Seuraavalla kerralla täytyy joko etsiä eri resepti tai tehdä monta asiaa toisella tavalla.

1 kommentti:

  1. Mies pitää kovasti Vaihtelua ruokavalioon -projektista :)

    <3

    VastaaPoista