21.9.2011

Suolasieniä aloittelijoille


Olen jo pitkään ajatellut, että olisi hienoa oppia sienestämään. Tänäkään syksynä siitä ei tullut mitään, kiitos sitkeän flunssan ja kaikenlaisten kiireiden. Mutta iloisena yllätyksenä saimme eräältä ystävältä reilun satsin erilaisia rouskuja ja kaupanpäällisiksi neuvoja siitä, mitä niille pitäisi tehdä: säilöä suolaamalla ja käyttää sitten sienisalaattiin. Neuvot tulivat tarpeen, sillä minulla ei ole kerrassaan mitään kokemusta sienistä.

Kas tässä ohjeet suolasieniin à la Hiiruska. Niiden valmistaminen käy käden käänteessä ja on suorastaan rentouttavaa puuhastelua, etenkin jos sattuu olemaan vielä toipilaana ja muutenkin hiukan väsynyt.

  1. Päätä ostaa litran lasipurkkeja samalla reissulla, kun teet koko viikon ruokaostokset Prismassa. Huomaa, että lasipurkit yleensäkin ovat melko vähissä (et ole ainoa, joka on syksyn tullen innostunut säilönnästä!). Tunge auton takakontti täyteen ostamiasi pakasteita ja lähde kiertelemään muita kauppoja siinä toivossa, että onnistuisit löytämään litran lasipurkkeja. Kilju riemusta siinä vaiheessa, kun ne viimein löytyvät (neljännestä kaupasta).
  2.  
  3. Käy kotimatkalla vielä lainaamassa vanhemmiltasi iso kattila. (Tämä kannattaa tehdä - on hyvä, että kaiken tämän sotkun jälkeen voi havaita tehneensä edes yhden fiksun asian.)
  4.  
  5. Kotiin päästyäsi voivottele aikasi sulaneita pakasteita ja aloita sitten sientenpuhdistusoperaatio. Sienten siivoaminen sinänsä ei ole mitenkään vaikeaa, mutta onhan siinä tietysti oma hommansa, mikäli niitä on paljon.
  6.  
  7. Värvää puoliso avuksesi. Kun toinen siivoaa sieniä, toinen voi jo aloitella keittourakkaa. (Internet kertoo, että sienten keittämistä kutsutaan ryöppäykseksi. Käytä tätä termiä, niin kuulostat asiantuntevalta.) Ystäväni neuvoi, että parhaaseen tulokseen näiden rouskujen kanssa pääsee, kun keittää niitä kahdesti 5 minuuttia ja vaihtaa veden välissä. Tuskastuttavan hidasta puuhaa, etenkin se osio, kun odotellaan, että vesi alkaisi kiehua. Puolikuntoisena ei ole herkkua viettää iltaa kattiloita vahtimalla.
  8.  
  9. Jossain vaiheessa voit tyrkätä lasipurkit 100-asteiseen uuniin.
  10.  
  11. Kun sienet ovat läpikäyneet ryöppäyskäsittelyn, huuhtele ne kylmällä vedellä ja puristele nesteet pois.
  12.  
  13. Muista, että sinun piti keittää suolaliuos. (Yleisesti netissä neuvotaan suolaamaan sienet hieman toisella tavalla, mutta ystäväni mukaan tällä suolaliuosmenetelmällä saa parhaat tulokset.) Tee liuosta varmuuden vuoksi reilu satsi, koska et tiedä, paljonko sitä tarvitaan. Sopiva suhde on 1,5 dl merisuolaa / 1 l vettä.
  14.  
  15. Vie sienet ja valtava suolavesikattila parvekkeelle jäähtymään ja rentoudu hetki lempitv-ohjelmasi parissa.
  16.  
  17. Toivo hartaasti, että säilöntäoperaation loppu hoituisi nopeasti, koska kello alkaa olla jo paljon ja väsyttää. Mene parvekkeelle tutkimaan sienten ja suolaveden tilannetta. Huomaa, että sienet ovat jäähtyneet hienosti mutta suolavesi on lähes tulikuumaa.
  18.  
  19. Yritä jäähdyttää suolavettä usein eri konstein. Pyydä lopulta wannabeinsinöörimiestäsi avuksi. Hän kehittää loistavan teknisen järjestelmän, jonka pitäisi jäähdyttää vesi alta aikayksikön. Yritä pidätellä huvittuneisuuttasi, sillä järjestelmä todellakin toimii!
  20.  
  21. Nyt saat jo melkein huokaista helpotuksesta: operaatio on viimeistä silausta vaille valmis. Kuumenna lasipurkkien kannet kiehuvassa vedessä ja ongi ne sieltä varovasti. Ota lasipurkit uunista. Lapioi sienet purkkeihin ja kaada päälle suolavettä. Sulje kannet tiiviisti, mutta varo polttamasta sormiasi.
  22.  
  23. Huomaa, että litran lasipurkkiin mahtuu vähän turhankin paljon sieniä mutta että purkki sen sijaan ei oikein mahdu jääkaappiin. Ymmärrä, että puolen litran purkit olisivat olleet paljon kätevämpiä (ja että niitä olisi tainnut löytyä ihan sieltä Prismasta).
  24.  
  25. Raivaa jääkaappiin tilaa sienipurkeille. Huokaise helpotuksesta, kun sienet ovat purkeissa ja purkit jääkaapissa. Kaadu sänkyyn ja nukahda samantien.
Sienet ovat tällä hetkellä jääkaapissa. En ole vielä uskaltanut tehdä niille mitään, mutta sienisalaattia pitäisi varmaan kokeilla jossain vaiheessa. Odotan jännityksellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti