25.1.2012

Ihana Alpakkametsä

Olen nyt vihdoinkin saanut kuvattua näitä syksyllä valmistuneita neuleita. Tässä ihana Alpakkametsä - harvoin olen ollut mihinkään neuleeseeni niin tyytyväinen kuin tähän! Tätä oli ilo neuloa ja se valmistuikin aika nopeasti, vaikka oli ohut lanka ja pienet puikot (tietysti asiaa helpotti, että suurin osa tunikasta on sileää oikeaa). Ohuen langan ansiosta tämä on juhlavampi kuin muut neuleeni, mutta alpakka lämmittää silti ihanasti. Tämä on ollut jo paljon käytössä ja tulee varmasti olemaan vastakin :)




Alpakkametsä - tunika
28.9.-30.10.2011
Lanka: Drops Alpaca, 354 g
Puikot: 2,5 mm
Omat muutokset: Laskin silmukkamäärät itselleni sopiviksi,
korvasin takakappaleen yläosan joustinneuleen pitsineuleella,
tein hihat aivan eri tavalla kuin ohjeessa,
tein tunikasta yleisesti ottaen paremmin istuvan.

Muutin ohjeessa oikeastaan melkein kaiken, koska ohje oli aika suurpiirteisesti kirjoitettu eikä sopinut ruumiinrakenteelleni. Olen todella ylpeä siitä, miten sain tästä muokattuani itselleni ihanasti istuvan vaatekappaleen (ja siitä, että kerrankin maltoin tehdä mallitilkut huolella, joten ikäviä ylläreitä ei tullut). Kaikkein tyytyväisin olen siihen, miten sain tehtyä pitsiosuuteen lisätilaa kurveilleni: Tein etukappaleen pitsiosuudesta raa'asti sekä leveämmän että pidemmän kuin takakappaleen osuudesta ja ompelin kappaleet kiinni niin, että etukappale poimuttuu. Lisäksi poimiessani silmukoita helmaa varten en poiminut ollenkaan silmukoita noin 3 sentin matkalta etukappaleen sivureunoista. Nämä ratkaisuni vähän epäilyttivät minua - pelkäsin, että ne näyttävät jotenkin hölmöiltä - mutta lopputulos on mielestäni aivan mahtava.

Hihat muutin oikeastaan kokonaan. Kuten ohjeessakin, poimin aluksi silmukat hihoja varten kainaloista. Sen jälkeen muotoilin hihapyöriöt lyhennetyin kerroksin (Parcelista opittu tekniikka). Kaventelin hihoissa pitkin matkaa ja tein hihoista noin 3/4-pituiset. Tein hihoihin samanlaiset nirkkoreunat kuin helmassa.

Vain kahteen asiaan olen tyytymätön: Ensinnäkin takakappaleen kaula-aukko on ihan liian syvään uurrettu. Toisekseen hihoja varten olisi pitänyt poimia vähän vähemmän silmukoita.

4 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihastuttava! Hienosti olet myös tehnyt muokkauksia ja saanut siitä tehtyä istuvan :) Ja värikin on oikein passeli!

    VastaaPoista
  2. Se on ihana! Mulla olisi alpakkaa varastossa, mutta 2,5 mm puikot, huh...

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaisa! Yllättävän nopeasti tuo syntyi kun ahkerasti tikutti :)

    VastaaPoista