13.1.2012

Parcel

Tämä valmistui jo yli vuosi sitten, mutta jäi silloin syystä tai toisesta kuvaamatta ja bloggaamatta. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan?





Parcel 
26.11.-22.12.2010
Lanka: Drops Karisma, 510 g
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Omat muutokset: Taisin laskeskella silmukkamäärät aika lailla uusiksi,
mutta noudatin ohjetta muuten harvinaisen kiltisti.
 
 
Tykkäsin ohjeesta kovasti, ja tätä puseroa oli kiva tehdä. Erityisesti rakastuin hihoihin - silmukat hihoja varten poimittiin kainaloista ja hihapyöriö muokattiin lyhennetyin kerroksin. Lyhennettyjen kerrosten tekeminen sinänsä oli vähän tuskallista - pyöröpuikolla ei oikein onnistunut, kun hiha-aukko kaartui sen verran tiukasti, ja sukkapuikoissa oli aikamoinen asetteleminen, kun piti aina vaihtaa neulomissuuntaa. Pidin kuitenkin systeemiä loppujen lopuksi kätevänä, ja "hihasaumasta" toli todella siistin näköinen. Palmikkokuvio on mielestäni tosi kiva, joskin olisin saanut etupuolella lopettaa yhden palmikon vähän eri kohtaan (ja pientä miinusta siitä, että näin runsaat palmikot lihottavat). Voi olla, että jossain vaiheessa joudun tekemään kaula-aukon ja hihansuiden päättelyt uudestaan, ne kun jäivät vähän löysiksi ja pelkään, että ne alkavat käytön myötä lörpöttää ikävästi.
 
 
Tälle puserolle oli viime talvena paljon käyttöä. Tämä talvi on ollut valitettavan leuto, mutta ehkä tässä vielä saadaan pakkasia?

3 kommenttia:

  1. Vau, tuo on aivan upea, kuinka olet malttanut olla bloggaamatta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! Kovasti teki mieli blogata tämä heti tämän valmistuttua, mutta kun se valokuvien ottaminen on jotenkin niin ylivoimaisen vaikeata...
    -Hiiruska ite

    VastaaPoista