11.11.2010

Vaatekomeroni kätköistä

Siivoilin vaatekaappeja. Hävitin vaatteita, joita en enää syystä tai toisesta käytä, ja järjestelin loput paremmin. Neulepuseroiden ja neuletakkien osastolla on havaittavissa kiinnostava ilmiö: tätä nykyä hyvin suuri osa neuleistani on omatekoisia. Olen ajatellut esitellä parhaita näistä aiemmista tekeleistäni yksityiskohtaisemmin myöhemmin, mutta tässä pikakatsaus vaatekaappeihini. 


Vasemman pinon ylimmäinen neule, valkoinen pusero, on Anttilasta. Se on niitä harvoja kaupan neulepuseroita, joita viitsin vielä käyttää - se on 100% villaa, ja niin ollen oikeasti lämmin ja hyvä. Sen alapuolella on Halla, jonka jo olenkin esitellyt. Hallan alapuolelta löytyy Amused viininpunaisesta Drops Karismasta, ja alimmaisena on Owls Drops Alaskasta. Molemmille oli paljon käyttöä viime talvena. Toivottavasti tänä talvena tulee samanlaiset pakkaset!

Oikeanpuoleisessa pinossa on puuvillaneuleita. Ylimmäinen (violetti) on oma tekeleeni, ensimmäinen omasta päästä tekemäni pusero, jolle ei oikein ole ollut käyttöä. Muut ovat (kuten arvata saattaa) kaupan neuleita - en todellakaan ala tikuttaa puuvillapuseroa tai -takkia ohuenohuesta langasta.


Tässäpä sitten neuletakit. Vasemmalla on kaupasta noin 10 vuotta sitten ostamani kirjava akryyli-puuvilla-villahärpäke. Tätä nykyä en todellakaan fanita akryylia, mutta olen säästänyt tuon takin, koska se on ihan kiva silloin tällöin käytettäväksi. Siitä eteenpäin on muutama ohut neuletakki, useimmat sekoitus puuvillaa ja jotain tekokuitua. Sellaisille minulla on paljon käyttöä keväästä syksyyn ja sellaisia aion ostaa vastakin, koska niitä on lähes mahdoton tehdä itse (ainakaan minun löysällä käsialallani).

Kaikki muut neuleet ovatkin ihan itse tekemiäni. Ensin on ruskea puuvillaneuletakki Drops Muskatista, ihan omasta päästä. Sitten kaksi vihreää takkia: B-Side Cardigan Araucania Rancosta ja Tangled Yoke Cardigan Drops Silke-Tweedistä. Puna-violettikirjavan Vadelmaisen olenkin jo esitellyt. Vadelmaisen jälkeen oikealla on Stardust Novita Rose Mohairista. Viimeisenä on kaksi Novitan ohjeella tehtyä kietaisupuseroa, punainen Novita Tennesseestä ja harmaa Novita Rose Mohairista. Stardust ja kietaisuneuleet ovat jääneet melko vähäiselle käytölle, mutta kaikkia muita näistä käytän säännöllisesti.


Tällä hetkellä tekeillä on vähän juhlavammaksi tarkoitettu neuletakki Araucania Rancosta. Kiireessä ei saa aikaiseksi mitään hyvää, ja niin taitaa käydä tässäkin tapauksessa. Tästä on nyt tulossa 3/4-hihainen neuletakki, joka kiinnitetään soljella ja jossa on hihansuissa ja helmassa muutama kerros pitsiä. Kaula-aukkoa pitää vielä vähän miettiä (vaihtoehtoina ovat joko perus-v-aukko tai sitten huivikaulus), mutta onhan tässä vielä vähän aikaa, kun olen vasta vyötäröllä menossa. Alun perin ajattelin hihansuihin ja helmaan jotain siroa palmikkokuviota, mutta tuntui, että tässä langassa on liikaa värinvaihtelua sellaiseen. Mielessä kävi myös, että etukappaleissa, koko vartalo-osassa tai koko vartalo-osassa vyötäröstä alaspäin olisi voinut olla jonkinlainen pitsikuvio, mutta sitten ajattelin, että haluaisin mieluummin jotain yksinkertaista. Enää ei oikein ole aikaa purkaa ja tehdä uudestaan, joten näillä mennään. Jos neuletakki valmistuttuaan näyttää liian yksinkertaiselta, voin ehkä ostaa jonkun kivan korun sen kanssa käytettäväksi.

Haaveissa on paljonkin kaikenlaista, mutta tässä kolme päällimmäistä ideaani:
1) Haluaisin tehdä Drops Delightistä toisen kietaisupuseron samoilla spekseillä kuin Halla. Värinä voisi olla 05 (ruskea-beige-harmaa-roosa). Sitä voisi käyttää monissa eri tilanteissa ja myös ulkoillessa takin alla.
2) Haaveissa pyörii joku vähän pidempi palmikkotakki suunnilleen 7 veljestä -paksuisesta langasta (paksummasta langasta saisi nopeammin valmista ja näyttävämpää jälkeä, mutta siitä tulisi kyllä minulle liian kuuma), mutta mitään selkeää mielikuvaa ei ole. Vaihtoehtona pidemmälle palmikkotakille olen pyöritellyt mielessäni Blackberryä. Molemmat olisivat kivoja hameen kanssa silloin, kun haluaa näyttää hienommalta. Esimerkiksi luonnonvalkoinen olisi kiva väri ja sopisi hyvin talveen. Drops Karismassa on myös pari beige/ruskeakirjavaa väriä, jotka saattaisivat soveltua.
3) Jostain syystä haluaisin hirveästi tehdä Monday Morning Cardiganin ja käyttää sitä kotona töitä tehdessäni kylmempinä päivinä. Aina, kun alan tehdä töitä ja haen huivia harteilleni, mieleen tulee, että tuo takki olisi kyllä kiva. Väri voisi olla turkoosi, jolloin sitä voisi käyttää myös kodin ulkopuolella, tai sitten voisin heittäytyä täysin villiksi ja tehdä kirkkaahkonpunaisen tai oranssin takin (ne värit eivät pue minua, joten silloin takki jäisi kotikäyttöön).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti