28.11.2010

Vaatekomeroni historiaa V: Green is the new pink

Pitkään lempivärini on ollut vaaleanpunainen. Vihreää en ole osannut käyttää juuri ollenkaan. Mutta viime keväänä tapahtui muutos...





Tangled Yoke Cardigan - palmikkoneuletakki
28.2.-2.4.2010
Lanka: Drops Silke-tweed, pistaasi, 300 g
Puikot: 2,5 mm

Kuten tavallista, laskeskelin lähes kaikki silmukkamäärät uusiksi. Minulla on aina vähän eri neuletiheys kuin ohjeessa, ja lisäksi joudun muokkaamaan ohjeita istuvuuden parantamiseksi.

Tangled Yoke jatkaa samalla linjalla kuin melkein kaikki puseroni ja takkini - muuten hyvin helppo ja yksinkertainen, mutta yksi näyttävä yksityiskohta, tässä tapauksessa kaarrokkeen upea palmikkokuvio. Mielestäni tässä on kaikki kohdallaan, jokainen yksityiskohta on mietitty. Palmikkokuvion lisäksi minua ilahdutti hieman erilainen "joustinneule" helmassa ja hihansuissa (2 oikein, 2 aina oikein) ja nurjilla silmukoilla tehdyt valesaumat.

Langasta mainittakoon sen verran, että se oli karheaa ja kuivatti käsiä aivan uskomattoman paljon. Käsirasvaputkilo kulki kaikkialle keskeneräisen neuletyön mukana, ja aina välillä piti keskeyttää neulominen ja rasvata kädet. Neuletuntumaltaan lanka oli vähän samanlaista kuin puuvilla, se ei juuri joustanut. Tavallaan aika epämiellyttävä lanka, mutta jotenkin kuitenkin tykkäsin. Olisi tuosta voinut jotain muutakin tehdä, ellei sen valmistusta olisi lopetettu.

Välillä on käynyt mielessä, että Tangled Yoken voisi tehdä uusiksi ohjeen langasta, Rowan Felted Tweedistä. Taitaa kuitenkin olla niin, että mieluummin kokeilen jotain uutta.


B-side Cardigan - palmikkoneuletakki
17.7.-28.8.2010
Lanka: Araucania Ranco, väri 102/PT484, 300 g
Puikot: 3 mm
Koko: 32/34

Tykästyin vihreään niin, että halusin saada jotain muutakin samanväristä. Langaksi valitsin uuden tuttavuuden, käsinvärjätyn Araucania Rancon. Tykkään sen värinvaihteluista, jotka tuovat neulepintaan elävyyttä.

Tämä neuletakki on tällä hetkellä sarjassa "ihan kiva". Lanka on kiva, väri on kiva, palmikkokuvio on kiva, joustinneuleinen kaulus on kiva, puiset napitkin ovat kivat. Tämä on ollut ihan tiiviissä käytössäkin, mutta jostain syystä tämä ei kuitenkaan ole noussut suursuosikkeihini. Taitaa olla, että jokin tässä mallissa ei oikein imartele kroppaani. Kuvatkin ovat vähän kököt (nämä kaksi olivat tosiaan parhaat niistä miljoonista, joita otimme).

4 kommenttia:

  1. Haaveilen itsekin tuon ylemmän palmikkoneuleen toteuttamisesta. Se on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Eipä tuota voi muuta kuin lämpimästi suositella!
    -Hiiruska ite

    VastaaPoista
  3. En oikein tiedä mikä minun aivoissani on vialla, mutta olen neulonut kaksi Tangled Yokea, eikä kumpikaan onnistunut - siitä palmikosta. Ensimmäisessä palmikko on vinksallaan ja koko takki vinnaa toiselle puolen, toisessa versiossa sain palmikon melkein onnistumaan kun neuloin sen NURJALLE PUOLELLE... Rakastaisin tuota mallia, mutta kolmatta kertaa en enää koeta, en selvästikään ymmärrä sitä. :P Sinun omasi on ihana!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi :( Tuo palmikkokuvio ei kyllä todellakaan ole yksinkertaisimmista päästä, joten ei ole ihme, jos se menee jotenkin pieleen. Kuvion muodostuminen on hankala hahmottaa ja saa olla tosi tarkkana, että toistot menevät oikein.
    -Hiiruska

    VastaaPoista